Kokoelma: Helsinki Julisteet

HELSINKI JULISTEET

Helsingin kaupunki on monelle rakas. Onhan se Suomen pääkaupunki ja samalla suurin kaupunki väkimäärältään. Sen vuoksi onkin oikeutettua näyttää hieman kotiseuturakkautta ja sisustaa oma kotinsa Helsinki julisteella. Ei tosin tietysti tarvitse olla helsinkiläinen, koska kuka tahansa osaa kyllä arvostaa kaunista arkkitehtuuria ja luontoa.

Helsinki julisteet ovat monipuolisia ja tarjolla on useita eri vaihtoehtoja. Julisteissa on kuvattu erilaisia kohteita ympäri Helsinkiä. Mukaan mahtuu kauniita kuvia Helsingin luonnosta, mutta myös kaupungin modernimpia puolia esitellään tasapuolisesti. Toki vanhoja arkkitehtuurisesti upeita rakennuksia on myös mukana. Uskomattoman kauniit kirkot, kuten Uspenskin katedraali ja Helsingin Tuomiokirkko ovat myös ansaitusti päässeet moneen julisteeseen. Olkoonkin, että julisteet ovat uskomattoman kauniita, niin tokihan omin silmin nähtynä kirkot ovat kauneimmillaan. Myös eri aikaan otetut kuvat antavat oman säväyksensä. Esimerkiksi kirkkoja on kuvattu aamun koitteessa ja myös illan hämärtyessä, jolloin lopputuloksena on varsin erilaiset julisteet.

Helsinki julisteet sijoittuvat myös eri vuodenaikoihin ja mukana on muun muassa kauniita kesäisiä Suomenlinnan kukkaistutuksia. Osa taas haluaa hieman modernimpaa Helsinkiä omaan kotiinsa, joten graafinen Helsingin kaupungin silhuetti sopii siihen hienosti. Myös hauska mosaiikkijuliste on hieman modernimpi, kuin perinteinen maisemajuliste. Toisaalta on myös mahdollista sekoittaa uutta ja vanhaa, koska jotkut Helsinki julisteet sisältävä uutta ja vanhaa Helsinkiä, kuten Tuomiokirkon ja etualalla maailmanpyörän. Myöskin Kampin kappeli ja Helsinki-Vantaan lentoasema on hienosti edustettuna. Unohtamatta tietenkään useissa julisteissa näkyviä ratikoiden voimalinjoja. Mikäli taas suosii sisustuksessaan minimalismia, niin ajattoman tyylikäs yksinkertaisella fontilla kirjoitettu Helsinki-teksti kauniina printtinä yksinkertaisilla kehyksillä sopii vaativankin minimalistin makuun.

HELSINKI TAULU

Toinen varma hitti julisteiden lisäksi on Helsinki taulu. Helsinki taulu sopii hienosti pienempäänkin tilaan. Tauluista vois myös yhdistelemällä koota erilaisia kollaaseja. Usein näkeekin monessa kodissa samalla teemalla olevia pienempiä tauluja, joista on yhdistelty suurempi kokonaisuus. Tauluihin voi myös valita haluamansa kehykset, joka avaa vielä uusia mahdollisuuksia yhdistellä niitä erilaisilla tavoilla. Yksi veikeä tapa koota kollaasi on käyttää neljää taulua ja joka toisessa taulussa käyttää erivärisiä kehyksiä. Esimerkiksi vuorottelee mustaa ja valkoista. Toki tapoja on paljon muitakin.

Helsinki kartta on myös tauluna hieno. Varsinkin mustavalkoinen versio, joka muistuttaa lyijykynällä piirrettyä karttaa on todella kaunis. Helsingin kartta muutenkin miellyttää silmää meren ja maan vuorotellessa. Varsinkin, jos on sentimentaalisia siteitä Helsinkiin, niin kartta on varma valinta sisustuselementiksi, joka sopii lähes minkälaiseen sisustukseen tahansa. Helsinki taulu on myös takuulla toimiva lahjavalinta.